Tilli on kantava! Tarujen Thema "Tilli" is in whelp! Puppies will be born early May.

Read more of the coming litter page Litters.

Tervetuloa Taimin ja Tillin sivuille!

Olen Maija Tavia, kolmen lähes aikuisen tytön äiti ja kahden rhodesiankoiran – Taimin ja Tillin – emäntä. Olen ollut etuoikeutettu, kun olen saanut nauttia koirien kumppanuudesta lähes koko elämäni, aina kaksivuotiaasta alkaen.

Ensimmäiset koirani olivat villakoiria. Rhodesiankoirien kanssa yhteistä taivalta on kertynyt vuodesta 1989. Silloin toimme Englannista "Kertun" ( Janak Moonshine Maiden), joka kulki kanssamme kunnioitettavat 13,5 vuotta. Viimeisen vuotensa Kerttu ehti opettaa myös Taimia talon tavoille.

Arvostettu kumppani

Koirat ovat minulle todellakin kumppaneita. Ne eivät edusta, eikä niiden pitäisi koskaan edustaa laumassa/perheessä lapsenkorviketta. Koirat ovat koiria, upea laji, upeita eläimiä omine persoonallisine piirteineen. Olen aina ollut kiinnostunut niiden lajityypillisestä käyttäytymisestä ja useinkin pohtinut ja yrittänyt ymmärtää maailmaa niiden näkökulmasta. Tämä on auttanut ratkaisemaan esimerkiksi koulutuksellisia haasteita ja arjen eteen tuomia tilanteita, joita me ihmiset katsomme joskus turhankin suoraviivaisesti ja yksioikoisesti. Koira on kuitenkin aivan eri laji ja eri kieltä koodaava kuin me. Lue lisää >


 





Next page: Koirani